Dammisaaren Petanque, Wiski ja Sikaari Klupi on jo vuodesta 1997 maistellut joka vuosi kasan erilaisia wiskejä. Tässä blogissa tullaan luettelemaan kaikki maistellut wiskit kommentteineen. Wiskilista täydentyy kirjoittajan ahkeruuden määrämällä vauhdilla.

Lähes kaikki wiskit on maisteltu niinsanotusti sokkona eli maistelijat eivät ole tienneet mitä lasissa on. Mikäli wiskin nimi on ollut tiedossa maistelun aikana, on se erikseen mainittu arvioinnissa.

Lähes kaikille wiskeille on arvioinnit summattu yhdeksi yleisarvosanaksi (esim "Savukiehkura kesäyössä"). Tämä yleisarvosana on maistelijoiden kesken sovittu maistelun aikana.

Arvioinnit on päivätty maisteluajankohdan mukaan. Wiskien kuvat ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta klupilaisten itse ottamia kuvia juuri siitä pullosta mistä wiskiä on maisteltu.

lauantai 1. elokuuta 2009

Te Bheag

Nimi: Tê Bheag
Ikä: ?
Valmistusmaa: Skotlanti

"Maistelusta jää tämän myötä hyvä maku suuhun ja lievä polta nieluun. Helppo mutta ei itsestäänselvä!"

"Keskimittainen, sopusuhtainen."

"Tuoksu? Maku ok, perusmallasta, kaikin puolin hyvää mutta oma juttu puuttuu."

"Makea alku, OK. Jää karvaaksi."

"Kullan kissa."

"Olutviski."

"Hento savuinen, savu pienistä kynsitulista. Antaa odottaa, makua tulevaa."

"Jännä makeankarvas alkumaku, muistuttaa jotain maustetta. Muuten OK peruswiski."

Yleisarvosana: KOLLIKISSA

Bruichladdich Peat

Nimi: Bruichladdich Peat
Ikä: ?
Valmistusmaa: Skotlanti

"Ensin "Wau! Tämähän iskee". Sitten: "Ok, laadukas, vähän lyhyt maku." Luonnikas, maistuu."

"Nousun varmistaja, pyöreys puuttuu särmää kyllä löytyy."

"Kädenvääntö."

"Hellfire."

"Voima,liekki, elämä. Rokki täysille. Ehkä liikaa ytyä, kuitenkin."

"Suola pärskähtää silmille, maku iskee kuin 1.000.000 volttia sitten hiipuu."

"Suolasintti, nahkarätti."

"Kiva tuntu kurkussa. Hyvä räyhäviski."

Yleisarvosana: IRON MAIDEN

Islay Mist

Nimi: Islay Mist
Ikä: ?
Valmistusmaa: Skotlanti

"Tasapainoisen hyvä, pitkä savuinen tuoksu ja maku. Aika kuiva, mausteinen. Ottaisin toisenkin."

"Savuinen viipyilevä maku joka jatkuu ja jatkuu. Hyvää, tasainen makuvivahde."

"Kiva nautintoaine. Ostan joskus ehkä..."

"Hyvä lievästi savuinen tuoksu. Melkein tasapainoin... kirpeää..."

"Tuoksu lupaavasti savuinen, ensikosketus pistävä mutta maku pehmenee ajan myötä, ei paha ollenkaan."

"Tasapainoinen kokonaisuus."

"Lähes virheetön jopa tylsyyteen saakka. Voisi olla iso viski."

Yleisarvosana: KARVAKAMU

Snow Grouse

Nimi: The Snow Grouse
Ikä: ?
Valmistusmaa: Skotlanti
Muuta: Tämä wiski pitäisi valmistajan mukaan juoda hyvin viilennettynä. Sitä maisteltiin kuitenkin huoneenlämpöisenä.

"Haisee siniseltä wanhan kopiointilaitteen spriiltä. Ei maistu miltään. Kielelle jää kuplia. Jännä."

"Keskeneräinen poreileva, muttei makua."

"Raaka ja makea kummajainen."

"Hermesetas ala-asteella."

"Hajuton ja mauton, edes alkoholi ei maistu. Erittäin mielenkiintoinen. (Lopulta maku tuli)"

"Missä tuoksu, missä maku, tunteettoman helppo erikoisuus."

"Trangian polttoainetta."

"Kopiokoneesta kotiin ja baanalle. Kolalla kiitos."

Yleisarvosana: EHKÄ OTIN, EHKÄ EN

Bowmore Darkest Sherry Cask

Nimi: Bowmore Darkest Sherry Cask Finished
Ikä: 15 v
Valmistusmaa: Skotlanti


"Yritystä on paljon - tosi hyvä väri, paljon turvetta, täysi maku. Särmää jää huutamaan, yritys hyvä 10, tulos 9-"

"Turvepaali lämmittää talvi-illassa, mukava väri maku antaa odottaa enemmän."

"Sylillinen turvetta."

"Kytevä turvepalo usvaisella nummella."

"Paksu sekä tuoksussa että maussa, mutta so what. Jotain jää uupumaan täydellisyydestä."

"Tuoksussa turvetta, maussa hetken odotuksen jälkeen löytyy myös turve, pitkähkö kevenevä loppumaku."

"Turpeen tujaus, mullan makua. Kyyyyllähän tätä jois."

"Yhden illan juttuko. Haluan lisää."

Yleisarvosana: TURVEVOLOVO

Whyte & Mackay Special

Nimi: Whyte & Mackay Special
Ikä: ?
Valmistusmaa: Skotlanti

"Haisee oksennukselle. Maku tasapaksun makea. Ei erotu mitään kunnon vivahteita. Yuk."

"Pistävä mutta pehmenevä, toinen lasillinen olisi jo hyvää. Eka treffeillä pakit."

"Karviaispontikka sokerikuorrutuksella."

"Kesytetty ponu."

"Tuoksu hyökkää alkoholilla. Makea ja karvas maku. Pitemmän päälle ehkä ok."

"Pehmeän makea, loiva lyhyt jopa ällön makea kippu"

"Ähky eka lasin jälkeen ja närästys päälle. Kuitti."

Yleisarvosana: TAANTUMA

Connemara Peated

Nimi: Connemara Peated
Ikä: ?
Valmistusmaa: Irlanti

"1) Turpeen humahdus 2) kirpeys kurkussa 3) tupakan savu"

"Rantamaininki, lyhyt mutta tiedostava. Miellyttävä"

"Iso, pehmeä pulahdus"

"A1 vesiliukoinen rasva"

"Tujumpi kuin edellinen (2009/Clynelish, toim. huom). Sulava. Maku tulee nopeasti ja vaipuu nopeasti. Miellyttävä jälkimaku.

"Kevyen suolaisen savuinen tuoksu, maussa alkusavua joka häipyy kesätuuleen."

"Suolainen pärske öljynporaajan kasvoilla"

"Mukava kettuilija, kaikkien kaveri. Onko viskiä maussakin."



Yleisarvosana: HUMAHDUS

Clynelish 14 y.o.

Nimi: Clynelish
Ikä: 14 v
Valmistusmaa: Skotlanti


"Ihan laadukkaan oloinen. Hedelmää ja pahvia. Hellewiskiksi sopiva, ei turhat savut häiritse."

"Hento neitokainen, kesäillan tuulahdus. Viimeinen kulaus ei haluaisi jäädä viimeiseksi."

"Hunajakeiju, kesäillan kevyt karkki."

"Lievästi raaka, mutta ei kuitenkaan aiheuta vastareaktiota. On tällä hetkensä mutta jää vaisuksi."

"Tuoksussa hentoa hedelmää, kevyt hieman pistävä maku, kevyen sikarinen jälkipolta."

"Hyvä alku. Hieman turpea, hieman hedelmää. Jaa, se jo loppuikin."

"Muka-voimakas kädenvääntäjä taipui aika äkkiä, ja huipentui miellyttäväksi sohvaseuraksi."

"Vaalean vampin viekoitteleva henkäys kesäillassa."

Yleisarvosana: KESÄILLAN KEIJU

Mackmyra

Nimi: Mackmyra (batch 2008-01)
Ikä: ?
Valmistusmaa: Ruotsi
Muuta: Wiskiä ei sokkomaisteltu vaan kaikki tiesivät mitä lasissa on.

"Kevyt, aavistuksen hedelmäinen. Ihan hyvää."

"Raaka, alkoholimainen. För bättre folk."

"Smålt och litet smak av frukt. Ljust brun smakar lite av "ponu" men int för mycket."

"Juu, inte dålight (dåligt? toim huom), kanska bra, lätt."

"Doftar med sprit. Maku on hyvä blended."

"Balvenielle löytyi hoitaja helppojen juotavien joukosta"

"Quality scottish blend."

"Kuiva, vähän hedelmää, yllättävän OK."

Yleisarvosana: FRÅN SVERIGE MED KÄRLEK